borta bra men hemma bäst

Aina ei tarvitse matkustaa kauas oppiakseen arvostamaan omaa kotia enemmän. Tällä kertaa määränpäänä oli kotoisa Tukholma. Tukholman katukuvassa loistavat samojen ketjuliikkeiden valomainokset kuin Turussakin. Ihmisten jaloissa näkee useimmiten joko Niket tai Converset. Kaupassa myydään Marabouta ja Fazeria. Samoja suklaita saa lähi Siwasta. Erilaisten asioiden ei tarvitse olla suuria, jotta ne tuntuisivat oudoilta ja ihmisiltä. Tukholmassa kaupassa vaihtorahana saadut kolikot tulevat kassan vieressä olevasta punaisesta automaatista ja setelit ojentaa edelleen myyjä. Syntyperäiset tukholmalaiset ovat tyylikkäitä ja tietoisia viimeisimmistä trendeistä. Tukholmassa kukaan ei kävele verkkarit tai lökärit jalassa edes kauppaan. Ei KUKAAN. Oikeita ruokakauppoja (Prismoja, Siwoja, K-kauppoja, Alepoita..)Tukholmasta on turha yrittää etsiä. Tukholmalaiset ilmeisesti syövät aina ulkona, nääntyvät nälkään tai ostavat itse annosteltavia salaatteja R-kioskien tyylisistä myymälöistä. Tukholma on kaupunki, joka tuo minulle energiaa ja inspiraatiota. Mieleni tekisi myydä koko vaatekaappini omaisuus ja täyttää se harmailla, vaaleilla ja mustilla yksinkertaisilla, mutta tyylikkäillä vaateparsilla (äidin tekemästä ja rakkaimmasta keltaisesta villapaidasta en tosin luopuisi). Haluan myös elää terveellisemmin. Ostella trendikkäästi mukaan otettavia salaatteja ja juoda lounaalla vain vettä. Tukholman kaupunkikuva on myös täynnä hienoja vanhoja rakennuksia. Tukholmassa on aivan eri tavalla suuren kaupungin tuntua kuin alle 200 000 asukkaan Turussa (Tukholmassa asukkaita lähes miljoona). Vaikka Turussa vanhoja rakennuksia on purettu valitettavan paljon (ns. Turun tauti), on sen rakennukset minulle arvokkaampia, kuin Tukholman loisteliaat vanhat kivitalot. Karun näköinen Tuomiokirkko ja kolkko Turun linna, jotka lienevät Turun tunnetuimmat nähtävyydet, näyttävät minusta upeammilta kuin Tukholman koristeelliset vauraudella rakennetut nähtävyydet. Ilman Tukholman matkaa tuskin olisin osannut ajatellakaan, kuinka rakas esimerkiksi Tuomiokirkko minulle on. Samalla matkalla tutustuimme Helsingin keskustaan, jota en käytännössä muista ollenkaan, sillä edellisestä vierailusta on vierähtänyt tovi. Helsingillä ja Turulla on myös valtava määrä eroja, mutta niistä ehkä ensi kerralla.

Pääskysestä ei päivääkään

Huolettomia kampauksia, jäätelöä, aurinkoa, sadekuuroja, aikaisia aamuja, myöhäisiä iltoja, paljaita varpaita, yrttiviljelmiä. Siitä on minun kesäni tehty. Olen aina miettinyt mistä kesä todella alkaa. Peruskoulussa sen määritteleminen oli suhteellisen helppoa. Kesä alkoi kun koulu loppui. Yliopisto-opiskelijana koulun loppuminen on (ainakin minun kohdallani) hyvin häilyvä käsite. Läsnäoloa vaativa opetus loppui jo maaliskuussa, jonka jälkeen itsenäisesti piti vielä puurtaa tenttikirjojen ja nettikurssien parissa. Oikeastaan pidän siitä ajatuksesta, että kesä alkaa tiettynä päivänä. Tänä vuonna minusta on nimittäin tuntunut siltä, etten osaa rentouttaa ajatuksiani ja päästää koulusta edes hetkeksi irti. En ole tehnyt paljoakaan kouluhommia, mutta koko ajan kuitenkin jotain. Se on vaikuttanut myös muuhun ajatteluun. Lievä stressi elämän muistakin asioista on hiipinyt salakavalasti mieleeni. Vaihtelevasti murehdin hitaasti eteneviä opintoja, opiskelijan vähäisiä varoja tai omaa saamattomuuttani. Joskus näitä kaikkia yhtä aikaa. Jos todella haluaisi nauttia kesästä ja antaa aivojensa levätä, pitäisi tälläisistä ajatuksista oppia päästämään irti. Tälläisiä ajatuksia pohtiessa tuntuu, että asiat menevät vain huonompaan suuntaan. Vasta kesän ollessa aluillaan olen siis jo oppinut kuinka tärkeää olisi oppia antaa mielen rentoutua. Tässä siis kesälle tavoitetta :)

Laivalla

Herätyskello pirisi viisarien osoittaessa 6:36. Noustava oli heti, ettei vahingossakaan nukahtaisi uudestaan. Yöunet olin nukkunut heikosti, sillä näin painajaista, että myöhästyisimme laivasta. Olo oli kuitenkin hyvä, sillä tiesin edessä olevan hauska päivä. Vaatteet olin jättänyt edellisenä iltana odottamaan keittiön tuolille. Aamupalaksi valitsemani murot jäivät kuitenkin puoliksi kulhoon, sillä yön painajaisuneni oli melkein toteutua: pääsimme lähtemään vasta 7:32, vaikka terminaalissa tulisi olla viimeistään 7:45.

Ehdimme terminaalin itsepalvelupisteelle viime tipassa. Kiireinen aikataulu osoittautui kuitenkin hyväksi asiaksi, sillä laivaa ei tarvinnut odotella kuten tavallisesti. Yleensä Helsinki-Tallinna väliä seilaava Baltic Queen oli meille uusi tuttavuus, vaikkakin laiva osoittautui sisustuksen värit poislukien sisaralustensa kopioksi. Tax free myymälässä oli tosin enemmän virolaisia tuotteita kuin normaaleilla Turusta lähtevillä laivoilla. Alkumatka kului heräillessä ja kuljeskellassa laivan tyhjiä (pelikoneettomia :o) käytäviä.

Puoli kahden aikaan laiva kiinnitettiin Maarianhaminan laituriin. Vaihto laivasta toiseen oli melko nopea ja helppo, sillä piknik -risteilylle keskellä viikkoa kanssamme oli uskaltautuneet vain muutama lapsiperhe ja joukko tanssimaan lähteneitä eläkeläisiä. Jos Baltic Queen oli meille täysin uusi kokemus, oli Baltic Princess tuttuakin tutumpi. Laivan kokolattiamattoja on nimittäin tullut kulutettua viime vuosina useampaan otteeseen. Kannella otettujen kuvien jälkeen oli nopeasti suunnistettava laivan Buffet -lounaalle.

Buffet oli muutamia poikkeuksia lukuunottamatta samanlainen kuin edellisilläkin kerroilla. Kestosuosikiksi osoittautunut bearnaise -kastike maistui tälläkin kertaa. Ruokailun jälkeen meidän oli perinteemme mukaisesti pelattava kierros "autopeliä". Kurvit ja käännökset onnistuivat minulta paremmin kuin koskaan aikaisemmin, mutta en siltikään päässyt (taaskaan :D) maaliin asti hitauteni takia. Loppumatkan rentouduimme ja kuuntelimme bändin suhteellisen viihdyttävää esitystä. Kotiin viemisiksi mukaan tarttui suklaata ja iso väsymys. Illalla olikin ihana nukahtaa tietäen, että seuraavana päivänä herätyskello soittaisi vasta monta tuntia myöhemmin.

Mökkiviikonloppu 1/2016

Lähdettiin mökille oikeastaan ihan hetken mielijohteesta, mikä osoittautui hyväksi ideaksi. Tarkoituksena oli tulla lataamaan akkuja viimeisiä kouluviikkoja varten ja hyvin ne myös latautuivat, vaikka ehdittiinkin olemaan mökillä vain alle vuorokausi. Täällä on kuitenkin niin hiljaista, eikä ketään muita varmaankaan kilometrin säteellä, että se lyhytkin täällä vietetty aika auttoi.

Mökillä oli ihan mahtava ilma. Lauantai illan upea auringonlasku ja yksinäinen joutsen olivat mitä kuvauksellisimpia ja sunnuntai aamun ihana auringonpaiste mahdollisti aamupalan laiturilla. Syötiin kunnolla, rentouduttiin ja katsottiin Frendejä(kuten jokapäivä nykyään :D), mutta mitään erikoista ei tehty. Eikä mielestäni tarvitsekaan. Mökki on minulle yksi iistä harvoista paikoista, joissa koitan olla tekemättä koulujuttuja tai muita "pakollisia" töitä.

Mielenkiintoista tässä mökkireissussa oli myös se, etten ole ennen nähnyt järveä samanlaisena kuin se oli nyt. Luulen, että se näyttääkin vain muutaman päivän vuodesta juuri tuollaiselta. Kun saavuimme mökkimme pihaan luulin, että järvellä käy kova aallokko, mutta aalloiksi luulemani osoittautuivatkin jääksi, jotka olivat kasautuneet aallokkomaisiin muodostelmiin. Lauantain ja sunnuntain välillä jäljellä olevat jäämuodostelmat pienenivät valtavasti ja luultavasti muutaman päivän päästä niitä ei ole enää ollenkaan. Olen siis todella tyytyväinen, että järvi tuli tälläisessäkin muodossa koettua.

And so the adventure begins

Jo vuosia olen todistellut itselleni, että vielä jonain päivänä aloitan blogin kirjoittamisen. Muutaman viimeisen kuukauden aikana olen pohtinut paljon tätä blogi asiaa ja todennut, etten tule ikinä blogia kirjoittamaan, jos jatkan tätä todistelua vain päässäni. Myönnän olevani toisinaan melko saamaton ihminen. Olen hyvä keksimään tekosyitä sille, miksi jonkin asian voisi siirtää hamaan tulevaisuuteen, tehdä vasta huomenna tai jopa jättää tekemättä. Haluan, että tähän asiaan tulee nyt muutos. Kyse ei ole vain blogin perustamisesta, vaan päätökseni koskee kaikkia muitakin asioita. Haluan tulevaisuudessa saada tehtyä enemmän sellaisia asioita, joista olen pitkään haaveillut, mutta myös niitä asioita, jotka ovat vain yksinkertaisesti tehtävä. Tämä blogi tavallaan symboloi ja konkretisoi kyseisen päätökseni.

Kyse ei ole vain siitä, että olen saamaton. Minua myös pelottaa blogin perustaminen. Mitä ihmiset ajattelevat minusta? Tuleeko kukaan ikinä lukemaan blogiani? Jaksanko kirjoittaa vai tulenko luovuttamaan? Blogin kirjoittaminen tekee hyvää minulle siis siinäkin mielessä, että se pakottaa minut pois omalta mukavuusalueeltani. Joudun luultavasti tottumaan siihen, että kaikkia ei blogini miellytä ja lukioita kertyy vähän, jos ollenkaan. Saattaa tulla myös hetkiä, jolloin kirjoittaminen ei kiinnosta ja tekee mieli luovuttaa. Tärkeää minulle on, että opin vastaanottamaan kritiikkiä ja selättämään vaikeat hetket ja luovuttamisen tunteet. Olkaa siis rohkeasti kriittisiä ja kertokaa mielipiteenne. Toivon, että blogin kirjoittaminen auttaisi minua tulemaan paremmaksi kirjoittajaksi, minkä vuoksi kommentointi on erittäin suotavaa. Tervetuloa seuramaan matkaani kirjoittajana, opiskelijana ja ihmisenä!